lauantai 17. lokakuuta 2015

Syyssukat

Villasukat Nalle Taika-langoista, puikoilla 3. Ihan perussukkaset vahvistetulla kantapäällä.


sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Valmiit Dropsin kuvioneulesukat

Viimeinkin valmiit! Kauan se taas kestikin. Ohje on sen verran seuraamista vaativa ettei näitä voi neuloa televisiota katsellessa. Ohje Dropsin sivuilta 126-4. Lankana Drops Delight ja Fabel. Yksi kerä kumpaakin. Molempia jäi hiukan yli.


Takaosassa on eri kuviointi 


Nämä lähtevät graduohjaajalle, joka omistautui ohjaamiselleni ja tsemppaamiselleni 110 %:lla. Opin tutkimuksen tekemisen lisäksi paljon myös hyvästä ohjaamisesta. Paljosta saan olla kiitollinen!

torstai 1. lokakuuta 2015

Graduohjaajan sukat

Minulla on ollut suuria vaikeuksia gradun loppuun saattamisessa. Neljäs keräämäni aineisto, oikea aihe ja kolmas ja kaikkein parhain graduohjaaja tekivät siitä lopulta totta ja nyt se on tehty. Surkuhupaisaa on se, että minä jopa pidin lopulta sen tekemisestä ja kirjoittamisesta ja kiinnyin aineistoon. Graduohjaaja on sukkansa ansainnut ja näidenkin tekeminen on nyt sitten venynyt ihan yliajalle. Onneksi tuli flunssa niin nyt kun olen vailla ääntä enkä saa puhua, niin neulominen on ollut sopivaa rentoutusta ja äänen kuntoutusta.
Ohje on Dropsin 126-4. Olen yhdet tällaiset aiemminkin neulonut ja kolmannet ovat olleet jo vuosia kesken ;)