sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Talvisukat

Muita ihania-blogin talvisukat osa 2. 
Purin ekan version. Ärsytti se väärinpäin ollut kuvio ja huomasin toisenkin virheen värinvaihdosta.
Halusin kuitenkin eripariset sukat. 


lauantai 23. tammikuuta 2016

Talvisukat

Puikoilla nyt Muita ihania-blogin talvisukat. Näistä näkyy tulevan aika...jännittävän väriset. Teen toisen parin ihan erilaiseksi samoilla lankasävyillä. Ja teen ekan kuvion toiseen sukkaan oikein päin. Tässä se meni nurinkurin. Varsinaiset sirkussukat :D


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Villasukat

Malli Novitan sukkalehdestä. Lanka 7 veljestä harmaa ja ruskeasävyinen vanha raita-lanka.


maanantai 11. tammikuuta 2016

Tammikuun ekat lapaset

Lankana 7 veljestä. 
Malli Novitan lapaslehdestä mukailtuna.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Vauvan sukat

Naapuriin syntyi pikkupoika. Samana päivänä kuin SOTE-uudistus. Eilen hän sai jo nimenkin, mutta olen unohtanut laittaa kuvan pienistä sukista jotka olivat vanhempien mukaan niitä harvoja sopivia vaatekappaleita alussa. Hän kun oli niin kovin pieni.


Villasukat ovat Nallen Taika-langasta.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Sinisen kirjavat raitasukat



Ystäväni lauluryhmästä neuloi harjoituksissa tällaisia sukkia ja ihastuin väreihin oitis! Onneksi kaapista löytyi vanhaa kolmea sinistä sisältävää seiskaveikan raitalankaa ja kaupasta kirjavainen karkkikerä. 
Näitä oli ihana neuloa. Tulivat nopeasti vaikka pohkeeseen ulottuvat neuloinkin, joten tein kahdet samanlaiset.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Kierrätyslapaset vanhasta neuleesta


Pesukoneessa huopunut vanha villatakki sai jatkoaikaa lapasten muodossa. Otin kauniit napit talteen myöhempää käyttöä varten ja lapasten vuoren ompelin vanhasta t-paidasta. 



Tämä oli sen verran onnistunut kokeilu, että taidanpa tehdä toisetkin. Kaava löytyi  googlettamalla lapasten kaava.