tiistai 21. elokuuta 2012

Kesämuistoja

Kesä on hujahtanut jonnekin jälleen kerran. Minulla kesä meni tällä kertaa jotenkin paljosti partioleireillä. Ensin oli Ko-Gi-kurssi ja sitten piirin Suunta12-leiri. Käsitöitä on tullut tehtyä vain satunnaisesti rivi silloin, toinen tällöin. Mutta tässäpä kuvapäivitys taas joistakin tuotoksista ja ostoksista.
Hopeakorut olen tehnyt jo ikuisuus sitten kansalaisopiston hopeatyökurssilla, mutta olen unohtanut kuvata tekeleeni. Ja ovathan nuo vielä keskeneräisiäkin.
Kävin uudessa Titityyssä jokin aika sitten ja näin siellä livenä ihanan Still light-tunikan, jota olen muutamissa blogeissakin ihastellut. Se jäi vähän kutkuttelemaan. Mutten ole varma riittääkö kärsivällisyyteni siihen. Tunikat ovat varmaan jo pois muodista, kun se minun tekemänäni valmistuisi. Sen sijaan kaupasta tarttui matkaan petroolia ja vihreää Cascade 220-lankaa. Niistä tulee ehkä koukutut kintaat tai sitten jotain muuta.

Ei kommentteja: