sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Aarteita

Sain viime vuonna ystävältä synttärilahjaksi lahjakortin Helsinkiläiseen lankakauppaan. Nyt viime metreillä lunastin sen ja se olikin vallan hankalaa, kauppa kun oli aika mittava valikoimiltaan. Lankamaailma oli ihan nimensä mukainen, eli joka lähtöön löytyi lankaa.

Päätin investoida itseeni, kun kerran lahja oli minulle ja ostin ihanaa luksuslankaa, jota en ikinä muuten raaskisi ostaa. Unisonoa 100g. Teen siitä Baktus-huivin. Lisäksi Knit Pron puikot ja tarjouksessa oli Gjestalin Maija, niin sitä piti ottaa kolme ihanan väristä kerää.

Unisono myytiin vyyhtenä joten sain myös käyttää aarrettani, mummon vintiltä löytynyttä vyyhtitelinettä. Mummoni muuten on 97-vuotias ja yhä elelee, joskaan ei kyllä mitään enää muista.



Tässä sukat, jotka valmistuivat Kroatian reissulla. Lankana Austermann Step, malli sieltä Dropsin sivuilta.

Ei kommentteja: