maanantai 29. kesäkuuta 2009

Eripariset pikkusukat


Tällaiset eripariset pikkusukat saa tänään kummityttöni Iina.

Baby Bornin uudet vaatteet

Nyt kelpaa nuken hikoilla kesähelteillä uusissa paksuissa vaatteissaan :) Ohjeet on Sandnes Garnin Dukke 0702-lehdestä. Muistaakseni sama ohje on julkaistu jossain vuosien takaisessa suuressa käsityölehdessäkin.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Lapasia




Koska olen kova tyttö hukkaamaan lapasia, täytyy varastoja aina silloin tällöin täydentää. Vaaleanpunaiset lapaset ovat seiskaveikasta, oranssinkirjavat Trekking Hand Art-langasta. Oransseista lapasista on olemassa myös palmikkoversiot, mutta ne eivät antaneet löytää itseään kuvattaviksi. Sävytys taisi olla Jamaika nimeltään. Punaisenkirjavat taas ovat Fabelin lankakerän luomat.

Piiiitkästä aikaa...


Siitä onkin pitkä tovi, kun olen blogiani päivitellyt. Ei silti, ettenkö olisi neulonut. En vaan edes enää muista mitä kaikkea.
Tällä hetkellä puikoilla on villasukat kummipojalle Fabelin valmiiksi raidoitetusta langasta ja Novitan ohjeella (Syksy08) tunikan etukappale, jonka olisi tarkoitus olla sopiva itselle sitten joskus kun se valmistuu. Keltaisesta langasta on tekeillä Babybornin hame Sandnesin Dukke-lehden (07/02) ohjeella. Se on työprojekti, joka edistyy työpaikalla kahvitunteinneilla ja muuna luppoaikana. Lanka vaan loppuu, joten yläosa syntynee jostain muusta väristä. Täytyykin käydä kuvaamassa se valmis asukokonaisuus, joka työpaikan nukella on päällään on :)



Joululomalla syntyi työkaverilleni Sirkkelille tarkoitettu hyvän yön enkeli Tildan tapaan. Enkeliltä vaan uupuu edelleenkin siivet ja siksi se ei ole uuteen kotiinsa lentänyt. Saas nähdä kuinka kauan se vielä tuossa pönttöuunin vieressä keikkuu.