keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Toinen pieni kolmiopussukka

Materiaalina vanhat farkut, jämäpalat Orelma-mekon ompelusta ja Fidasta ostettu vetskari.
Ohje löytyy Pinterestin kautta hakusanalla triangle pouch.




Lasinaluset

Virkkasin Novitan Tennessee ja puuvillabambulangoista lasinalusia Pinterestistä löytyneen ohjeen mukaan. 
Sydämet tulevat koristeeksi johonkin ompelujuttuun. 

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Virkattu pupu

Tämän päivän askarrus jämälangoista oli virkattu pupu, jonka ohje löytyy the Green Dragonfly blogista. Sisälle laitoin vanun lisäksi riisiä vanhan sukan sisässä niin pysyy pupu pystyssä. 

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Myssy

BC Garnin tweed-lanka. Ostettu vuonna miekka ja kirves Tampereen käsityömessuilta. Mallin piti olla Pipa lasten leikkupuistoneuleita, mutta sitten ehdin jo unohtaa lyhennettyjen kerrosten salaisuudet ja logiikat ja loppu oli mitä sattuu.Siskontytölleni Hilmalle tämä on menossa jos sattuu päähän sopimaan.
Somisteena virkattu kukka ja huopuneesta neuleesta pelastettu nappi.

Siksak-sukat

Lankana Novita Nalle, väreinä musta ja kaksi eri väristä Taika-jämäkerää. Siksak-kuvion ohje on googlella löydetty. Nämä jäävätkin ihan omaan käyttöön. 

Pussukoita

Innostuinpa eräänä päivänä selailemaan Pinterestiä. Sieltä löytyi kaikenlaisia pussukoita. Kukapa ei tarvitsisi kaikenkokoisia pussukoita! Niihin voi säilöä kaikenlaista tarpeellista ja ei niin välttämätöntä. Ensimmäiseen pussukkaan hyödynsin vanhat farkut. Vetoketjukin oli kirppariostos.

 
En ole mikään suuri ompelutaituri. Jälki on mitä sattuu ja ompelu oikeassa järjestyksessä tuottaa tuskaa. Toimin aina ensin ja ajattelen vasta sitten! 
Pussukassa on kissakoriste ja se on vuoritettu. 


Toista pussukkaa varten piti lähteä kirpparille täydentämään vetoketjuvarastoja. Pinterestissä oli ihana triangle pouch-pussukka joka oli Spoonful of Sugar-blogista. Kolmiomuoto tuo mieleen lapsuuden trip-mehut!


Tässäkin pussukassa on vuori ja sisäsaumat on viimeistelty vinonauhalla.