tiistai 12. huhtikuuta 2011

Hankintoja


Kävin viikonloppuna ystäväni Sirkkelin kanssa kädentaitomessuilla täällä Jyväskylässä. Haaveilin ostavani enemmänkin lankaa, mutta toisin kävi. Paikalla oli varsinaisista lankaliikkeistä paikalla vain Poppeli. Eipä siinä, Poppelissahan minä ostoskelen useimmiten muutenkin :) Helmet ja korut näyttivät olevan trendi, joten niiden näytteilleasettajia oli paikalla paljon. Minäkin pääsen osalliseksi korujen teosta kun työkaverini opastaa tiimimme hopeakorujen saloihin toukokuussa, mutta enpä osannut mitään hankintoja tehdä, kun en ole asiaan vielä lainkaan perehtynyt.

Eli ostin siis ontelokudetta (8,60€/kg), sukkalankoja ja antiikkimessujen puolelta kolme Oiva Toikan Fauna-lautasta. Lautaset eivät kuuluneet mitenkään suunnitelmiin, mutta ne oli pakko saada, kun mummolta olen neljä saanut ja niistä yksi on jo särkynyt. Ontelokuteesta ajattelin virkata juhannusruusu-maton tai vastaavan tai sitten koreja.

Samassa kuvassa näkyy osa taannoisen Berliinin matkan käsityötuliaisistani, kerä oranssia sukkalankaa, Prymin silmukkamerkkejä sekä kerroslaskurit puikon päihin.

Näkyvätpä kuvassa muuten pikku sukatkin, jotka neuloin työkaverin vauvalle.