torstai 16. joulukuuta 2010

Niskatappinukke


Elokuussa tuli näperrettyä töissä neljä täyttä työpäivää ja vähän ylikin niskatappinukkea. Nukke tehtiin froteelakanasta ihan alusta asti itse. Kova työ niitä oli tehdä, vaiheita oli vaikka kuinka monta enkä nyt tässä niitä esittele erikseen, mutta olipa vaan hienoa nyt esittää niillä lasten joulukirkoissa joulukuvaelma.
Lapset olivat kuulemma kommentoineet kirkon ovella esityksen jälkeen:
-"Oliko ne ihan oikeita ne nuket?"
-"Joo, kyllä ne näytti ihan oikeilta"
-"Mutta näitkö sä, että hengittikö ne?"
Täytyy laittaa vielä pari kuvaa joulukuvaelmasta ja lopullisista nukeista, koska monien silmiä ja kasvoja muokattiin vielä alkuperäisestä.

lauantai 20. marraskuuta 2010

Flunssan iloja


Flunssassa ei ole mitään kivaa, paitsi se että vain lähestulkoon aivoton toiminta, kuten neulominen sujuu silloin parhaiten. Niinpä tänään on ehtinyt valmistua jo toinen lapasparin osanen Drops Delight-langasta. Ostin langan ohimennen Poppelista hätävaraksi koulutuspäivään (ettei vaan tekeminen loppuisi kesken!) Lanka on ohutta ja hitaasti syntyy lapasta verrattuna edelliseen työhön, mutta aika ihanat värit langassa. Ostanen toistekin. Tästä tulis kiva huivi ja parasta on konepestävyys.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Puukko

Uutena käsityövalloituksena valmistui myös muutama viikko sitten ikioma puukko ja sen tuppi. Olen tosi ylpeä!! Terää en ole itse takonut, mutta muuten kaikki on itse tehtyä. Kahvassa on Eebenpuuta, visakoivua, nahkaa ja messinkiä.



Minua ohjanneet puukkomestarit ovat sukkansa ansainneet ja kiitokseksi valmistuivat nimikoidut sukat.

Villahaalari

Tässäpä vähän päivitystä puikoilta jo lähteneistä töistä. Siskonpoika saa villasukat ja villahaalarin (joka muuten on ihka ensimmäinen villahaalarikokeiluni). Villahaalarista tuli jännän mallinen. Se on tehty Novitan syksy/2010 lehden ohjeella seiskaveikasta. Toivottavasti on hyvä käytössä. Ensi kerralla haluan kokeilla resorineuleena toteutettua villapukua.




Samaisen lehden ohjeella valmistuivat siskolle pipo ja kauluri, mutta niistä ei tullut napattua kuvaa.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Sytykeruusut




Meillä piti olla töissä askartelutalkoot, mutta kun ne peruuntuivat, niin piti ihan omin nokin järjestää omat talkoot :) Niinpä soiton paikalle ystävän ja yhdessä väkersimme sytykeruusuja, joita seurakunnan nuoret saavat myydä adventtitapahtumassa Israelin matkansa hyväksi.
Sytykeruusujen ohjeita löytyy erinäisistä blogeista googlettamalla. Helppoa hommaa ja lähes ilmaista. Ainoa, mitä ostin, oli kynttiläväri. joka sekin oli hyvin riittoisaa. Vink, vink! Jos on suhteita seurakuntaan, siellä jää käyttämättä aika monta kynttilänpätkää, jotka voi tässä askartelussa sulattaa hyvään uusiokäyttöön. Kananmunakennoja kertyy kaappeihin ja nekin pääsevät tässä uudestaan kiertoon. Tämä on kiva joululahja kaikille, joilla on takka, puuhella, pönttöuuni, puusauna tms. Askartelin vielä tulitikkuaskeille kivamman näköisen "kuoren" ja pakkasin sytykeruusujen kanssa samaan pakettiin.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Kaapon haalari


Villahaalari on edistynyt mukavasti. Koulutuspäiville en viitsinyt mukaan ottaa, kun se on jo niin suurikokoisessa vaiheessa :) Toinen hiha puuttuu ja ensimmäisestäkin hihasta vähäsen. Neuloin sen sijaan koulutusluentojen aikana lapaset sekä pienen lastenlapasen. Niistä ehkä kuvia myöhemmin.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Lisää lankaa


Kipaisin äsken koirien kanssa Citymarkettiin hakemaan pari kerää raidallista seiskaveikkaa, josta syntyy pikapikaa (toivottavasti ainakin pakkasiin mennessä) rakkaalle siskonpojalle villahaalari, kun vanha on käynyt pieneksi. Ohje oli viimeisimmässä Novitassa, joka ihme kyllä ei kolahtanut ajallaan postilaatikkooni. Otin jo yhteyttä asiakaspalveluun ja tänään lehti odotti minua kotona :) Nyt sormet syyhyää jo neulomaan uutta projektia. Huomenna onkin sopivasti koulutuspäivä, semmoisissahan tunnetusti ei oo parempaa tekemistä kuin neulominen :D

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Tunnustus




Veera laittoi minulle tällaisen hienon tunnustuksen. Se on minulle ihan ihka ensimmäinen laatuaan, enkä ole edes nyt ihan varma onko se oikein tähän "asennettu".

Tunnustuksen mukana tuli seuraavat ohjeet:

1.Pass this award to five bloggers who you love and inspire you

2. List 3 things you love

3.Show a picture you love and explain why

1. Ensimmäistä täytynee miettiä hyvä tovi, koska en varsinaisesti seuraa blogeja vaan hyppelen yhdestä toiseen enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti. Ainoat blogit joita kurkkaan melko usein ovat Askartelun jäljillä, W-tyyli sekä Neljä tassua ja kaksi jalkaa. Usein käyn myös ihailemassa Vilman tekeleitä blogissa Sisäinen villapaita. Ihanat kuvat puhuvat puolestaan raikkaassa blogissa White Country. Siinä siis viisi blogia. Paljon muitakin voisi kyllä tässä luetella.

2. Kolme rakastamaani asiaa...hmm

m.

"Rakastaa ja olla rakastettu! Suurempaa onnea ei koko avarassa maailmassa voinut olla. Luottaa, kunnioittaa, ihailla, rakastaa; antaa kaikki sielunsa tunteet, enemmän se oli kuin onnea, se oli autuutta! " ~Minna Canth~

Rakastan ihanaa perhettäni. Erityisen iloinen olen tuoreimmasta perheenjäsenestä siskonpojastani Kaaposta, joka on todellinen hurmuri.

Rakastan eläinystäviäni Lillaa, Unnaa, Islaa ja Taikaa. Nämä ystävät ovat aina uskollisia ja ymmärtäväisiä. Meinasin laittaa myös luotettavia, mutta Isla ja Lilla eivät täytä kriteereitä kaikilta osin :D

Rakastan luontoa ja vuodenaikojen vaihtelua luonnossa. Syksy ja kevät ovat parhaat vuodenajat. Rakastan ihanaa kirpeää syysilmaa ja syysaamujen tuoksua. Mullan tuoksu on keväällä parasta, samoin pimeän väistyminen ja auringon ensimmäiset säteet pitkän talven jälkeen.

3. Rakastan tätä kuvaa, koska siinä on monia asioita, joita rakastan. Syksy, Taksu, ihana paikka luonnossa...



sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Syysaskartelua...


Eilen nappasin kauppareissulla Tiimarista ohutta metallilankaa ja kirkkaita välihelmiä sekä puusta pari terttu pihlajanmarjoja ja pujottelin niistä sitten illan mitään helminauhoja koristeeksi. Marjat kuivuvat ja kutistuvat ajan mitään, mutta sitten niistä saa kivasti koristusta vaikka kranssiin. Nyt ne painavat vielä liikaa siihen tarkoitukseen.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syksy saapui, ihanaa!


Syksy ja neulominen kuuluvat ehdottomasti yhteen. Samoin syksyyn kuuluvat olennaisesti kynttilät, punaviini ja melankolinen musiikki, kuten esimerkiksi Sir Elwoodin Hämärän taa.
Puikoilla on Helmi-myssy (Ulla 03/05) ystävien marraskuussa syntyvälle vauvalle ja samasta Drops Alpaca-langasta syntyivät pienet sukat ihan itse sovelletulla mallilla. Toivottavasti sieltä nyt todellakin on tyttö tulossa!

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Uuteen kotiin

Ja niin tuli päivä, jolloin langat muuttivat uuteen kotiin ja niiden omistajalle selvisi miten paljon niitä olikaan ja hän lupasi olla ostamatta enää yhtään kerää. Hennoi jopa laittaa KAKSI kerää kirpputorille violettia akryylilankaa. Lilla-kissa päätti pistää paremmaksi ja pissi uudessa osoitteessa lankakoriin, mikä vähensi kerien määrää jonkin verran. Omistajan onneksi kyseisessä korissa oli ns. "jämäkeriä".
Puikoilla on Moda-lehden ohjeella tekeillä oleva neuletakki kummitytölle Novitan Puro Batikista. Valmiina ovat oikea etulappale, vasen etukappale, takakappale, sekä suuri osa ekaa hihaa. Muutto hiukan hidasti tahtia. Aika on mennyt tavaroiden järjestelyyn...

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Tahmeat puikot

Oi joi, ostin Poppelista Garnstudion puiset puikot ja ne eivät olleetkaan yhtään sopivat. Lanka ei liu'u pinnalla vaan ikävästi takertuu pintaan niin että silmukat saa oikein puskea pois puikolta. Sopinee heille, joilla silmukat karkailevat. Onneksi eivät olleet mikään kallis ostos.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika!


Tonttu-takki valmistui eilen. Ilman nappejahan se siis ehti nököttää valmiina jo hyvän tovin, mutta jostain syystä päättely, napit, peukalot ja muut pikkujutut yleensä jäävät näissä neuletöissä roikkumaan viikoiksi, kuukausiksi, jopa vuosiksi...miksiköhän?! Alkuhuumassa tulee tehtyä töitä into pienkeänä ja sitten kun kaikki olisi viittä vaille valmista ei ole enää mitään kiirettä. No, onneksi tämä takki ehtii saajalleen sopivaan aikaan. Nyt se on vielä varmaan liian iso, mutta syksyllä toivottavasti sopiva :) Kaapo lämmitelköön hupun alla syyssateissa.

Tätä oli kiva neuloa ja toivon saavani aikaiseksi jossain vaiheessa aikuisten mallin. Eli ei muuta kuin laskemaan silkukoita ja mittailemaan. Tästähän ei ole ohjetta kuin tähän kokoon jonka tein :) Mutta hyvä taito on opetella itse neulesuunnittelua sen verran että osaa kokoa muuntaa. Nyt sitten sitä harjoittelemaan. Vain sopiva lankalaatu enää uupuu...

torstai 15. huhtikuuta 2010

Ihanaa neuloa yhdessä!

Perustin työkaverini kanssa oman pienen ompeluseuran. Kokoonnuimme työpaikan kerhotilassa suoraan työpäivän jälkeen ja kutsuimme muutamia työyhteisön jäseniä mukaan :)
Mukavaa oli. Neljä meitä oli näin alkuunsa, kun kaikki aikoneet eivät päässeet heti tulemaan ekalle kerralle.
Aloitin viimein kauan suunnittelemani projektin. Puikoilla on Tomten Jacket. Lankana Dropsin Merino Extra Fine. Matkin 50 villapeikkoa-blogin kirjoittajaa värityksen sommittelussa. Oli niin mainio Tomten jacket hänen sivuillaan. Katsotaan mitä tästä nyt tulee. Ohje ainakin on mielenkiintoinen ja tarjoaa useampia jänniä juttuja joita ei oo tullu ennen kokeiltua :)


Käsityömessuilta tuli ostettua myös jugendliina, jonka aion kirjoa joskus sitten tulevaisuudessa sopivana hetkenä. Lisäksi leikkasin tänään vaaleansinisestä pellavasta tunikan palat, jos niistä sitten saisi ommeltua jonkinlaisen lapsekkaan työessun.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Kuvia uupuu

Tänään lähti sukkapari kokoa 44 tai jotain Vuoriniemeen postin matkassa. Mutta unohtui aivan kuvata nämä zzzzz-sukat. Ihan olivat perusharmaat sukat, joissa tummemmalla harmaalla raitoja ja saajan lempinimikirjainrivistö koristeena.

Samoin unohtuivat kuvata 6-vuotiaan neidon violettisävyiset raitasukat, joissa oli vaaleanpunaista Tangoa varrensuussa tyttömäisenä rimpsuna.

Sekä vielä unohtuivat pikkusiskolle babyshowerlahjaksi annetut samaisesta raitaviolettisesta seiskaveikasta neulotut lapaset. Lapsikin on jo syntynyt, eli voitte arvata että unohduksestakin on jo tovi kulunut :)

Ois niin kiva itsellekin ikuistaa omia tekeleitä, mutta aina ei voi muistaa ja joskus saajalla on niin kiire, että sukat lähtevät melkein puikoilta jalkaan :D

perjantai 22. tammikuuta 2010

Huivi


Tässä vielä epämääräinen kuva huivista, vaikka eihän tuossa oikein mitään näy, pyöröpuikoilla kun on...

Kauan sitten

Kauan sitten perustin blogin ja kun olin yliopistolla töissä ehdin sitä kirjoitella aina kun ei aivot jaksaneet tutkimustuloksia pohtia. Nyt huomaan, etten juurikaan välttämättä kotona edes konetta työpäivän päätteeksi avaa. Mutta N E U L O M I S E S T A E N L U O V U! Siispä kaikenlaista tekelettä on kertynyt, joskaan niitä ei ole tullut kuvattua :)

Tässä nyt kuitenkin jotain päivitystä


Viron reissu nykyisen työporukan kanssa antoi hyvin aikaa neulomiselle. Ajelimmehan lähinnä bussilla halki Suomen ja sitten erinäisiin paikkoihin Virossa. Kuitenkin niin, että bussissa istuttiin enemmän kuin perillä :D Tai siltä se ainakin tuntui.
En ollut osannut varata tarpeeksi lankaa matkalle, mutta onneksi Tartosta löytyi lankakauppa. Sieltä mukaan lähti lankakerien lisäksi puikkoja sekä Cloverin säilytyssysteemi puikoille. Matkalla syntyi uudesta langasta sukka sekä mukanaolleesta drops Alpacasta huivi Garnstudion ohjella.