torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta 2015!

Joulun alla tuli askarreltua pikkujuttuja rautalangasta paketteihin. 
Myös tuli leivottua taatelikakkuja lahjaksi sekä laatikoita tein myös omiin tarpeisiin. En ole piparkakkujen ystävä, mutta tänä vuonna niitäkin tuli tehtyä kaksi eri taikinaa. Ruis- ja paraisten piparkakut. Jälkimmäiset olivat parempia! 
Ystäville virkkasin juhannusruusumaton harmaasta ontelokuteesta. Siitä en ehtinyt napata kuvaa kun virkkasin sitä viimemetreillä vielä automatkalla ja pihassakin kylään mennessä : D 





lauantai 29. marraskuuta 2014

Enkeli taivaan





Nämä enkelit lentelevät adventtitapahtuman myyjäisiin lähetyksen hyväksi... Helmet irrotin lapsuuden kaulakorusta, joka saatiin mummon siskolta "Amerikan Mairelta" tuliaiseksi joskus vuonna -85 ehkä.


Metallilangasta väännettyä

Meillä järjestettiin töissä ilta äideille, johon sai tulla vääntelemään metallilankajuttuja. Tulipa opeteltua samalla itsekin. 
Materiaalit näihin on hirmu halpoja, kun käyttää akryylihelmiä. Erilaisia lankoja ostin Tigeristä, Clas Ohlsonilta ja jotain vanhaa oli Tiimarista. Lisäksi tarvitaan sivuleikkurit, pyöröpihdit ja tavalliset lattapihdit. Sydämen ympärillä  kiertävä rimpsu on pyöritelty kudinpuikon ympärille. 


Tähti koristaa kirjasta taittelemaani kuusta.




Enkeliin laitoin vanhan partiopaitani vuositähden. Ne kun eivät ole enää käytössä. 

lauantai 22. marraskuuta 2014

Lapaset Hilmalle

Lankana samat Novita Nalle ja Taika ja vieläkin sitä lankaa jäi...

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Joulupukin konttiin

Lapaset Novita Nallesta ja Taika-langasta kummitytölle. Kuviomalli Neulojan käsikirjasta. Josta myös palmikkojoustinneule, joka perustui ristiin meneviin silmukoihin.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Pikkusukat

Pikkusukat, 9s puikolla, Lankana Novita Nalle. 


Syyshöpöttelyä

Eipä olekaan tullut kirjoiteltua aikoihin. Syksy saapui ja sen myötä taas kuin ajastettuna innostus neulomiseen. Ei ole tullut virkattua eikä ommeltua moneen päivään. 

Pienet sukat ovat olleet puikoilla kun kummitädin tytär sai esikoisensa. Ihanaa neuloa, kun pikkuisen äidin olen tuntenut itsekin vauvasta saakka. Kaikenlaisia muistoja vilisi päässä kun neuloi. 

Lähettämättä ovat kyllä ystävättären vauvallekin sukat. Lienee tyttö kasvanut jo niistä ulos. Pitää keksiä jotain muuta.

Sara 11v. kyläili, ompelimme hänen virkkaamaansa olkalaukkuun vuoren kankaasta ja etsimme paksut puikot niin Sara pääsi neulomaan kaulahuivia.

Muuten ompelukset ovar rajoittuneet jokavuotiseen partiohuivien ompeluun. Tänä vuonna iloitsin kun sain niin paljon apuvoimia partiolaisten äideistä! Nyt huivit keikkuvat jo uusien muuratpartiolaisten kauloissa viikottaisissa koloilloissa.