torstai 22. toukokuuta 2008

Kevään tuotoksia

Lankakoriin on kasautunut taas yhtä ja toista pääteltävää. Moda-lehden 2/08 numerossa oli monta ihanaa ohjetta ja kokeilin sitten pitkästä aikaa kerrankin neuloa jotain muuta kuin sukkia tai lapasia ja neuloin vaaleanpunaisen boleron 5-vuotiaalle neidolle. Se oli mukavampaa kuin luulin ja nyt kutkuttaisia jo ruveta tekemään jotain uutta suurempaa. Toivottavasti saan bolerosta tänne vielä kuvan mallin päällä.Ja toki olen neulonut myös läjän sukkia ja lapasia tapani mukaan, joistä kuvassa mukana vain ne, jotka eivät ole vielä päässeet uusille omistajilleen.
Sain lahjaksi myös tuon haikailemani Pieni lankakauppa-kirjan, joka osoittautui juuri minun makuni mukaiseksi hömppälukemiseksi. On vaan vaikeaa, kun tuollaista kirjaa lukiessa olisi ihan pakko saada neuloa samaan aikaan ja aukeama ei tahdo taas pysyä millään auki ilman käsiä. Siispä istun nojatuolissa kierossa asennossa pitäen muun vartaloni avulla kirjaa auki ja neulon samalla niin että paikat on ihan täysin jumissa kun nousen ylös :D
Kävin Turussa siivoamassa lapsuudenkodin nurkista omat vanhat tavarani pois ja löysin samalla äidin vanhoja lankoja, jotka olivat jääneet käyttämättä. Niinpä hamstrasin pahvilaatikollisen mitä kummallisempia 70-luvun lankakeriä. Värit olivat joissakin langoissa aika kamalat, mutta uskottelen itselleni värjääväni ne.

2 kommenttia:

Limeadine kirjoitti...

Olisi kiva nähdä kuvia niistä 70-luvun langoista! Mahtaa olla rajuja värejä luvassa...!

Hanna kirjoitti...

Juu, täytyy laittaa kuvia sitten kun saan ne laatikot kuljetettua kotia asti :)